ICE CAGE 4 - Historian kirjat uusiksi!!

01.05.2025

📍 3. Toukokuuta 2025

📍 HELSINGIN JÄÄHALLI


ICE CAGEMAX HYNNINEN


Ollaan tultu tilanteeseen, jossa FightScope ottaa syyniin kotimaisen kamppailu organisaation. Ei enempää eikä vähempää kuin Ice Cagen, joka järjestää VASTA neljännen tapahtumansa – ja on myynyt Helsingin jäähallin täyteen. Hattu päästä ja hallelujah, MAX HYNNINEN!

Kasvutahti on ollut suoraan sanottuna järkyttävä, epäuskottava, kadehdittava. Paljon muuta ja kaikkea tätä. Mies on työntänyt kätensä niin syvälle paskaan kuin urheilutermein on mahdollista ilmaista. Toisinaan tuntuu, että tämä ADHD:lla ja adrenaliinilla ympäri maita ja mantuja kirmaava moniosaaja onnistuu ärsyttämään enemmän kuin innostamaan, mutta tulokset puhuvat puolestaan: tapahtumien laatu on parantunut merkittävästi tapahtuma toisensa jälkeen. Todella paljon tehdään todella oikein, ja tästä suorituksesta ei voi muuta kuin antaa arvosanaksi kiitettävän.

Max on selvästi ottanut vaikutteita ulkomailta ja ymmärtänyt shown merkityksen kamppailu-urheilutapahtumassa. Kaikki samat ottelijat, jotka nyt on saatu Ice Cagen häkkiin, ovat olleet muidenkin organisaatioiden tavoitettavissa – mutta harva on onnistunut taivuttelemaan heitä mukaan näin kiinnostavalla tavalla.

Se vaatii luovuutta. Pitää osata rakentaa kortti, joka saa innostumaan myös ne ihmiset, jotka eivät edes tienneet olevansa kiinnostuneita kamppailu-urheilusta. Täytyy löytää oikeat yhteistyökumppanit, osaava tiimi ja ennen kaikkea tietää, mitä haluaa tehdä. Asettaa tavoitteet tarpeeksi korkealle ja uskoa niihin, vaikka ne tuntuisivat kuinka epärealistisilta.

Ja sitten – pitää myös maksaa ottelijoille palkkio, jonka he ovat ansainneet. Reilu palkitseminen rakentaa luottamusta. Ahneus on tämän päivän perisynti, ja liian usein sitä harjoitetaan muiden kustannuksella. Max Hynninen näyttää, että toisenlaistakin toimintamallia voi toteuttaa – ja vieläpä menestyä sillä.

Erityismaininta täytyy antaa myös Maxin some-osaamisesta. Videoita julkaistaan tappavan tasaisella tahdilla, ja niin korkealle kun tämä haippi on saatu nostettua, se ei tunnu koskaan ehtivän laantua – sillä aina kun vauhti meinaa vähän hidastua, lyödään uutta settiä tiskiin. Ihmisiä jututetaan ja palkitaan kadulla, ottelijoiden kanssa vietetään aikaa kuin oltaisiin parhaita kavereita, ja kotikatsomoihin jaetaan niin tolkuton määrä energiaa, että tästä kaikesta sopisi ottaa mallia jokaisen, joka haluaa rakentaa pysyvää yleisösuhdetta. Tällainen työ palkitaan, ja se näkyy nyt aivan kaikessa, mitä Ice Cage tekee.

Jottei kaikki kuitenkaan olisi täydellistä, pientä kritiikkiä on pakko antaa siitä, että painoluokkia revitään merkittävästi suuntaan ja toiseen ja otteluita käydään milloin milläkin säännöillä. Toki se ei ole Maxin vika, että ottelijat siihen suostuvat, mutta Max mahdollistaa – ja varmasti tällä hetkellä jopa toivoo sitä. Ymmärrän täysin: meillä ei yksinkertaisesti vielä riitä ottelijoita jokaiseen tarkkaan painoluokkaan. Tulevaisuudessa on kuitenkin varmasti tarkoitus saada nimekkäitä ottelijoita Suomeen myös ulkomailta, ja tätä me todella odotamme!

Käydään läpi tulevan tapahtuman mielenkiintoisimmat kohtaamiset – tervetuloa mukaan!




Theo Kolehmainen VS. Hama Dara       (PRO MMA 3 x 5min)


Theo kolehmainen (0-0-0)

  • Ikä: 25
  • Pituus 176cm
  • Tyyli: Boxing
  • Vahvuudet: Rohkeus, kestävyys, painavat lyönnit
  • Kysymysmerkit: Alasvientien puolustus ja matto-osaaminen ammattilais debyytissä, uudella tasolla.


Hama Dara (9-8-1 1NC)                                                     KO/TKO: 0 | SUB: 7 | 1. erän lopetukset: 3

  • Ikä: 27?
  • pituus: 182cm
  • Vahvuudet: Kokemus
  • Kysymysmerkit: Nousi theoa vastaan korkeempaan painoluokkaan, aliarvioiko Theon?


Theo Kolehmaisen ammattilaisdebyytti näkee kuin näkeekin päivänvalon – vaikka tie siihen näytti hetken epävarmalta. Alun perin hänen oli määrä kohdata Makwan Amirkhanin isoveli, Aresh, mutta tämä ottelu kariutui viimehetkillä varsin erikoisella tavalla. Aresh ei suostunut antamaan testaajille dopingnäytettä, ja huvittavaa kyllä, yritti vierittää vastuuta Theon tiimille sosiaalisessa mediassa. On vaikeaa nähdä, että peilistä löytyisi enempää kuin yksi syyllinen.

Jos väitetyt tapahtumat pitävät paikkansa, tilanne on ennen kaikkea röyhkeä. Keski-ikää lähestyvän, kokeneen painijan pyrkimys nousta nuorta lupaavaa nimeä vastaan – vilpillisin keinoin – kertoo paljon. Meidän mielestä: oikeus tapahtui, järjestelmä toimi, Areshille löydettiin paikkaaja ja Theo saa ammattilais debyyttinsä, kuten kuuluukin. Aresh voi miettiä valintojaan – ja nauttia pidemmästä kesälomastaan kaukana kamppailuhommista.

Theon kohdalla haaste ei kuitenkaan katoa, vaikka nimi vaihtui. Nyt vastaan asettuu Hama Dara, joka on otellut urallaan jo 20 ammattilaismatsia. Hama on kiertänyt useissa maissa – Suomessa, Puolassa, Irakissa, Ruotsissa ja Tanskassa. Suomessa Hama ei ole pitkään aikaan mahtunut Cagen pääkortille, joka oli pitkään suomen numero yksi ottelu organisaatioissa. Nyt lyhyessä ajassa vaikuttaa tapahtuneen organisaatioiden vallan vaihdos, jonka myötä hamalle tarjoutui, kuin tarjottimella mahdollisuus kohdata ammattilaisuransa alussa olevan Theo, Suomen suurimman tapahtuman CO-MAIN EVENTISSÄ.

Hama luonnollisesti halusi tämän matsin – ja sai sen. Ehtona oli tulla vastaan painoluokassa. Hän siirtyy omasta 65,8 kilosta ja Theo 77.1 kilosta, "73,5 kilon sarjaan". Vaikka Hama on pidempi, hän on selvästi pienempi rakenteeltaan, eikä lähes 10 kilon ero ole sivuseikka – se on merkittävä tekijä, joka vaikuttaa ottelun kulkuun monella tasolla.

Pystyottelussa Theon etumatka on päivänselvä. Iskut, rytmi ja liike ovat valovuoden Hamaa edellä. Matossa ottelu saattaa tasoittua, mutta sielläkin Theo on reilusti fyysisempi ja kykenee todennäköisesti puolustamaan mahdolliset lopetusyritykset ilman isompia ongelmia. Ottelussa on vaaran paikkansa – mutta lähtökohtaisesti se tarjoaa Theolle mahdollisuuden aloittaa ammattilaisura puhtaalla recordilla.

Lopputulosveikkaus: Theo "Ei leiki" EI LEIKI, TKO 2.erä




Makwan Amirkhani VS. Joni Salovaara


Makwan Amirkhani (18-11-0)                                        KO/TKO: 1 | SUB: 13 | 1. erän lopetukset: 12

  • Ikä: 36
  • Pituus 178cm
  • Tyyli: kreikkalais-roomalainen paini, vapaapaini, lukkopaini
  • Vahvuudet: kokemus, ensimmäinen erä, ottelu aktiivisuus, kehittynyt pystyottelu
  • Kysymysmerkit: pystyykö vastaanottamaan enää päähän kohdistuneita iskuja?



Joni Salovaara (18-10-0 2 NC)                                         KO/TKO: 7 | SUB: 7 | 1. erän lopetukset: 6

  • Ikä: 39
  • Tyyli: Kickboxing, bjj
  • Pituus: 178cm
  • Vahvuudet: pystyottelu, monipuolisuus,
  • Kysymysmerkit: pitkä ottelu tauko, lyhyt valmistautuminen.

Suomen kautta aikojen kiistatta paras ottelija Makwan Amirkhani otteli edellisessä Ice Cagen tapahtumassa voitokkaasti Fernando Floresia vastaan ja lopetti ottelun pravuuriinsa, anakonda-kuristukseen kolmannessa erässä aikaan 3:51. Käytännössä tällöin uransa jo lopettanut, ja päälle 40 vuotias ottelija Flores onnistui asettamaan suuria haasteita makwanin matkaan. Maku on hyvä ensimmäisen erän - ja sitten ongelmat alkavat. Mikäli ja kun päähän osuu yksi, kaksi kovaa lyöntiä hänestä on havaittavissa väsymisen merkkejä ja hänen liikkeensä pysähtyy lähes kokonaan. Selviytymistaistelu on valmis alkamaan.

Joni Salovaara on ikänsä puolesta makwania vanhempi. Hänellä on runsaasti kokemusta ammattilaisotteluista ja hän on aikoinaan ollut yksi lupaavimmista suomalaisista kamppailijoista. Käytännössä hänen kykyjään ei kovin korkealla tasolla ole koskaan mitattu. Eikä mielestämme sellaisesta ole kyse tässäkään. Joni on otellut edellisen kerran yli 7 vuotta sitten, mutta ollut toki valmentajana lajin parissa koko tämän ajan myös sen jälkeen. Makwanin uralle on mahtunut todella kovia ottelijoita, eikä häviöt todellakaan ole hänen huonouttaan. Uskomme silti, että meille jokaiselle on siunattu tietty kapasiteetti ja kyky ottaa osumia ennen kuin se alkaa kääntymään itseään vastaan. Kaikki valmistautumiseen liittyvät asiat on kiistatta makwanin puolella. Ei varmasti kukaan uskonut Salovaaran ottelevan ja nousevan häkkiin enää eläkepäiviltään.

Salovaara ja hänen tiiminsä tuntevat Makwanin heikkoudet – ja tulevat hyödyntämään niitä.

Jos Salovaara pystyy painostamaan Makwania pystypainissa, pysyy pois matossa vaaravyöhykkeiltä ja Makwan väsyttää itse itsensä, kaikki on mahdollista. Mitä pidemmälle mennään, sitä enemmän vaakakuppi voi alkaa kallistua.

Lopputulosveikkaus: Joni Salovaara voittaa, TKO, 3. Erä





Mika ilmén VS. Joni Takala      (3x3 min, nyrkkeily)


Mika "Immu" Ilmen (3-8-0)                                            KO/TKO: 2 | SUB: 0 | 1. erän lopetukset: 1

  • Ikä: 53
  • Pituus 183cm
  • Tyyli: BJJ
  • Vahvuudet: kokemus, painavat lyönnit
  • Kysymysmerkit: Immu miksi?



Joni "stagala" Takala (0-0-0)

  • Ikä: 25
  • Tyyli: ?
  • pituus: 185cm
  • Vahvuudet: Keskivertoa nopeampi sadalla metrillä, kunto
  • Kysymysmerkit: Kuinka hyvin 5kk on mahdollista saada nyrkkeilyä haltuun?



Immun sanoja lainaten: tällä ottelulla ei ole minkään sortin urheilullista arvoa, eikä mekään FightScopella sitä urheilullisessa mielessä oikein osata arvostaa. Sirkushuveja on kuitenkin pyydetty ja niitä tarjoillaan, joten hypätään leikkiin mukaan ja koitetaan kuvitella, mitä tässä voisi tapahtua.

Immun ottelemisesta on kulunut lähes yhtä kauan aikaa kuin Joni Takalan syntymästä, mutta yhtä asiaa vuodet eivät vie pois: Mikan kokemus ammattilaisotteluista. Julkaistuja videoita katsoessa tämä kokemus ei kuitenkaan tekemisessä juuri näy – ei näkynyt 20 vuotta sitten eikä sen enempää nyt. Etenkään silloin, kun ottelua käydään pystyssä mistä kertoo myös mikan menestyksekkäämpi ura lukkopainin saralla.

Ilménin lähtöpaino oli 126,2 kiloa ja sovittu paino puntaripäivälle 100 kg. Painojen suhteen Mika onkin klaarannut homman tyylikkäästi, sillä vaaka on jo viikkoa ennen ottelua saatu osottamaan alle sadan kilon ja pelkästään tästä suorituksesta yli 50 vuoden iässä täytyy nostaa hattua. Upea suoritus keneltä tahansa. Mies kertoo treenanneensa otteluun viisi kertaa viikossa kahden tunnin rykäsyjä – se on kova määrä treeniä kelle tahansa harrastelijalle ja antaa kuvan siitä, että hän suhtautuu otteluun asiaan kuuluvalla vakavuudella.

Joni "Stagala" Takala taas ei painoissa tule yltämään edes 100 kilon lähimaastoon, joten on voinut koko valmistautumisen ajan syödä mitä tahtoo ja niin paljon kuin sielu sietää. Nyt kyse onkin siitä, mitä ok pohjakunnon omaava 25-vuotias nuori mies voi oppia kamppailusta? Ja eritoten nyrkkeilystä viidessä kuukaudessa. Valmentajana hänellä toimii Magamed Gadiev, jonka pystyosaaminen on laadukkaalla tasolla – mutta muistutetaan: Gadiev ei ole se, joka astuu häkkiin Immua vastaan.

Sanomattakin on selvää, että Jonin kunto on paperilla Immun kuntoa huomattavasti edellä. Mutta tässä kohtaa Immun kokemus voi – ja PITÄISI – astua esiin ja kääntää ottelu hänen edukseen. Takala ei missään nimessä tule tyrmäämään ketään kyseisenä iltana, kun taas Immulla on kaikki mahdollisuudet viedä Stagalalta tila, ahdistaa nurkkaan ja lopettaa ottelu ennen kuin se kunnolla ehtii alkaakaan.

Me liputamme Immun kokemukselle – ja toivomme kaikkien niiden puolesta jotka mitään kamppailun päälle ymmärtävät, ettei Joni Takalasta tule suomen Jake Paulia, joka yksi kerrallaan alkaa kutsumaan vapaaottelijoita hänen kanssaan hippasille kehään.

Lopputulosveikkaus: Immu voittaa, Stagala luovuttaa 2.erässä




FightScope jää mielenkiinnolla seuraamaan koko illan tapahtumia, onnistuuko Max jälleen viemään tapahtuman tasoa eteenpäin, vai kohtaako salama kasvu kipuilua. Ilta on rakennettu todella mielenkiintoisista ottelupareista ja erilaisista lajeista.

Kiitos seurasta ja muista ottaa meidät seurantaan instagramissa, niin saat ilmoituksen ensimmäisten joukossa, kun lisäämme uutta sisältöä. 

@officialfightscope




Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita